2015/03/05

Nederland

 photo meduusa_zpswf99o3xi.jpg photo kasino_zpsbgwpshb9.jpg  photo amsterdam_zpsuaxl2gem.jpg photo ratikka_zpsw29dhelx.jpg  photo leidenkyltti_zpsycnqbuqk.jpg photo naturalis_zpsq1tqzjkg.jpg  photo karuselli_zps0g1chj3w.jpg photo ruttunaama_zpsr18aairq.jpg photo bubble_zps4mzxiq17.jpg

kaksi viikkoa poikaystäväni kotimaassa hollannissa meni aivan liian nopeasti. nyt on jo maaliskuu ja olen palannut takaisin kotiin. sateiseen ja harmaaseen suomeen. oli aivan mahtavat kaksi viikkoa. ensimmäisellä viikolla emme ihan hirveästi mitään erikoisempaa tehneet. lähinnä asetuin ja totuttelin asumaan poikaystäväni isän katon alla. totuttelin kaikkeen siihen litteyteen, tuulimyllyihin ja kapeisiin katuihin, peläten aina autojen törmäävän toisiinsa.

olin ensimmäisellä viikolla päivät yksin poikaystäväni ollessa koulussa ja hänen isänsä käydessä työpajalla joka päivä. kävin kävelemässä poikaystäväni kotikulmilla yksikseni eli kävelin tunnin ajan eteenpäin kunnes tajusin olevani hukassa ja palasin tismalleen samaa reittiä kotiin. onneksi olen hyvä muistamaan suunnan mistä olen tullut ja mihin haluan mennä. harmi ettei kartanlukutaitoja ole juuri lainkaan.

ensimmäisellä viikolla tapasin poikaystäväni isosiskon ja hänen amerikkalaisen aviomiehensä. olen niin onnellinen miten mukavia kaikki olivat ja ottivat tosi hyvin vastaan tällaisen perunasuussa englantia puhuvan suomalaistytön. vieraanvaraisuus tuntui olevan kaikille tosi tärkeää.. hetken kesti totutella siihen miten paljon ihmiset kyselivät minulta kaikkea ylipäätään. tapasin myös poikaystäväni äidin, joka oli erittäin mielissään tavatessani minut. tästä koko reissusta tuli itseasiassa tosi paljolti tapaa koko suku tyyppinen matka, mikä oli oikeastaan tosi mukavaa enkä osannut edes jännittää kenenkään tapaamista. ensimmäisen viikon sunnuntaina nimittäin oli myös poikaystäväni tädin syntymäpäiväjuhlat, joissa sitten juttelinkin poikaystävän tädin kanssa matkustelusta ja nuoruudesta. totuin todella nopeasti myös hollannin kieleen sillä tapaa että välillä, jos osasin poimia joitain sanoja tiesin mistä puhutaan, go me.

toisella viikolla, joka oli poikaystäväni hiihtolomaviikko kiersimme ympäriinsä tehden turisti juttuja. meillä oli joka päivälle jotain pientä ohjelmaa. maanantaina aloitimme heti käymällä scheveningen rannalla. siellä oli tyyriin näköinen ja oloinen hotelli, ranta täynnä ravintoloita ja kahviloita, kauppakeskus, sea life ja iso laituri, joka oli valitettavasti suljettu emmekä päässeet kävelemään sinne. kävimme sea lifessa ja nautin kyllä hurjasti (vaikka kyseenalaistankin eläinten pitämisen vankeudessa) sekä kävelimme rannalla ylipäätään nauttien kevään auringosta ja söimme päivällistä kalliissa ravintolassa, mikä oli meidän to do listalla, koska sitä emme olleet vielä yhdessä tehneet. fancy date, check.
tiistaina puolestaan teimme retken amsterdamiin ja eihän siellä nyt päivä mihinkään riittänyt. harmikseni emme ehtineet siellä käymään enää toista kertaa. poikaystäväni siskon mies toimi meidän oppaanamme. hän on siellä joskus asunut ja tiesi kaikenlaisia nippelitietoja ja kuljetti meitä ympäriinsä. shoppailua sekä kiertelyä ei voi kyllä kaikkea sovittaa yhdelle päivälle. itse panostimme kävelemiseen ympäriinsä. keskiviikkona kävimme leidenissä naturalis museossa, jossa menikin mukavasti koko sateinen päivä. siellä oli hirveästi kaikkea nähtävää ja opittavaa. torstaina sekä perjantaina kävimme kiertelemässä sekä ostoksilla haagin keskustassa ja poikkesimme mahtipontiseen mauritshuis museoon, jossa ihastuin paulus potterin maalaamaan taideteokseen de jonge stier / the young bull. aivan huikea maalaus. (henkilökohtaisesti minusta paljon parempi kuin tyttö ja helmikorvakoru mikä oli myös museossa näytillä.) kiertelimme chinatownissa, jossa poikettiin muutamaan söpöön liikkeeseen sekä maistamaan bubble tea juomaa ensimmäistä kertaa (yllätyksekseni sai myös ilman maitoa!!!!). lauantaina vietettiin iltapäivä poikaystäväni lähirannalla, johon kesti noin 5 minuuttia bussilla. näin talviaikaan todella kylmä tuuli, mutta erittäin viehättävä paikka kaikessa karuudessaan viettää aikaa. muuten illat pitkälti köllittiin kotona ja katsottiin valehtelematta varmaan yli kymmenen elokuvaa. tämä kotona kölliminen iltaisin johtui paljon siitä, että a) poikaystävän isä odotti meitä illalliseksi kotiin viimeistään kuudelta ja b) kaikki kaupat ruokakauppoja lukuunottamatta menevät kiinni jo 17-18 aikaan.

suosittelen matkustamista hollantiin ehdottomasti! aivan huikeat ostosmahdollisuudet, hienoja ravintoloita/kahviloita, kaunista luontoa, helppo liikkuminen julkisilla, pienen kokonsa puolesta pääsee halvalla kiertämään eri paikoissa helposti. itse nyt tulen hollannissa varmasti pyörimään useampaan otteeseen, kun poikaystävä siellä vielä opiskelee, eikä se kyllä haittaa sitten yhtään. :-)

2015/02/15

mansikoita suklaakuorrutteella

enää tämä yksi sunnuntai ennen kuin lähden matkalle poikaystäväni kotimaahan. jaiks. aika on mennyt ihan hullunmoisella vauhdilla, joten tuskinpa se siellä toisessa maassa sen kummemin pysähtyy.(vaikka voisi se ihan hetkeksi!)
opettelin neulomaan, koska poikaystäväni tahtoi kaulahuivin. oikeen laatu tyttöystävä materiaalia täällä hei vaan. nyt jo nautinkin tästä neulomisesta ja väkertämisestä. huivikaan ei ole hullumpi ollakseen ensimmäinen oikea neulomani asia minkä voi pukea päälleen. ehkä musta tulee vielä mahtava mummo! muutenkin haaveilen omien vaatteiden tekemisestä (varsinkin kun vaatekaupoista en enää löydä mitään mistä pitäisin!)
sain myös puolitoista kuukautta sitten tilaamani paidan postissa tällä viikolla. kyseistä paitaa ei valitettavasti ainakaan enää voi tilata mutta tällä hetkellä myös toinen aivan mahtipaita tilattavissa ja vaikka harmitti kaikki vaiva esim tullit sun muut mikä hidasti tämän saapumista niin on se kyllä sen arvoinen. uusi lempparipaita.

eilen, ystävänpäivänä, pidettiin perheen kesken pienet illanistujaiset sushin ja mansikoiden kera. tuli nähtyä koko perhettä vielä ennen huomista lähtöä. ja kaikki olikin aika haikein mielin! (kun on totuttu näkemään toisiamme parikin kertaa viikossa voi kahden viikon poissaoloni olla aika omituista)

9

2015/02/09

runebergin kunniaksi

aurinko on moikannut monena päivänä! kevät. äkillisten lämpimien kelien takia tosin liukastumisvaara on tuplaantunut. varokaa että ette pyllähdä!
lauantaina oli isosiskon poikaystävän pienimuotoiset kakkukahvit synttäreiden kunniaksi. ja tottakai tällaisina erittäin uhkarohkeina koitettiin aivan uutta reseptiä, jolla tehdä tällaisia vegaanisia runeberg whoopie pie tyylisiä leivoksia (ja aloitettiin tietenkin pari tuntia ennen vieraiden tuloa...) mutta niistä tulikin keksejä, kun päätettiin että jätetään ne ilman kantta! maku oli loistava ja kehuja satoi kuin räntää suomessa tammikuussa. oikein kivat kekkerit! näitä tehdään kyllä uudestaankin. ja ehkä jopa ihan sillain kun whoopie piet yleensäkin.

67

8

2015/02/03

valkoiset päivät

ulkona on tällä hetkellä sellainen hiljaisuus, jonka saa aikaan se kun kaikki on raskaan lumen alla ja ihmiset on kaikki paenneet koteihinsa. ainoat äänet on lumisateen kohina ja omat askeleet. kaikki on ihan valkoista.

tuntuu että omassa elämässänikin on tällainen hiljaiselovaihe. tyhjä valkoinen paperi, ei oikeastaan kulje mihinkään vaikka kokoajan tapahtuisikin. nyt pitäisi alkaa saada väriä niihin sivuihin.


4
5
2
1